Wednesday 20 January 2016

Ettore Scola 10.5.1931–19.1.2016. C'eravamo tanto amati.

”Meidän piti muuttaa maailmaa – mutta maailma muuttikin meidät.”



Ylläoleva repliikki vangitsee Ettore Scolan mestariteoksen Mehän rakastimme toisiamme niin paljon ytimen. 

Ihanteista tulee illuusioita, toiveista velvoitteita, ja kaiken lävistää tieto siitä, ettei mennyt enää palaa.

Arrivederci, maestro!


Friday 27 November 2015

Lindstedtin puhe sivistyksen puolesta. Finlandia-palkitut Oneiron, Rambo ja Kansankodin pimeämpi puoli.


Onnea, kirjailijat Laura Lindstedt, Nadja Sumanen ja Tapio Tamminen! Onnea myös kustantajille:  Teokselle, Otavalle ja Atenalle!

Finlandia-voittajan valinnut, omien sanojensa mukaan "vain runoilija" Hector sanoi Lindstedtin kirjallisesta "sinfoniasta" näin:

"Oneiron kiihdyttää lukijansa assosioimaan päähenkilöittensä kokemuksia omiin kokemuksiin, ja sen lukemattomat viittaukset taiteen, kulttuurin, historian ja filosofian suuriin nimiin ja ilmiöihin kertovat kirjailijan laajasta perehtymisestä ihmiskunnan hengen lentoon ja kärsimyksiin."

Rosebudin maskotti, venäläismummo kirjamessuilta, suosittelee Oneironia.
Suomen Viro-instituutin johtaja Anu Laitila kuvaili Junnu-Finlandiaksi valitsemaansa Ramboa:

"Maailmassa mikään ei ole koskaan varmaa. Toisaalta, maailmassa on kaikki aina mahdollista. Sen osoittaa Finlandia Junior -palkinnon voittaja Nadja Sumasen teos Rambo. Voittajateos on Anna-Leena Härkösen Häräntappoaseen etäinen, ehkä hivenen hienostuneempi päivitys 2010-luvulle. Toivon, että myös tätä kirjaa luetaan kouluissa vuodesta toiseen. Teoksen kieli on kuvallista, henkilöiden tunteet autenttisia, vertaukset kekseliäitä ja huumori vähäeleistä, perusteli palkitsija valintaansa.

Toimittaja Arto Nyberg valitsi Tieto-Finlandian. Nyberg Kansankodin pimeämpi puoli -kirjasta:

"Yhtäaikaa ansiokas luotaus historiaan sekä – valitettavasti – ajankohtainen teos, joka kaikkien yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuvien ihmisten sietäisi lukea.”

Yleisön pyynnöstä: Laura Lindstedtin mahtava puhe!

Kansallisteatterissa, Helsingissä 
26.11. palkintotilaisuudessa.

Hyvä juhlayleisö! Minulla on tänään ilon päivä, mistä kiitos Suomen Kirjasäätiölle, valitsijalautakunnalle ja tietysti Heikki Harmalle, Hectorille, joka kuuden kirjan joukosta nosti Oneironin voittajaksi.

Ilosta huolimatta en käytä omaa viisiminuuttistani verbaalisen konfettisateen tuottamiseen.

Tällä hetkellä minusta ei tunnu relevantilta puhua taiteen merkityksestä, niin paljon kuin siihen uskonkin. Haluan puhua solidaarisuudesta, joka tuntuu olevan osalle maamme kansalaisista ja päättäjistä täysin vieras käsite – jäänne tunkkaiseksi mielletyiltä vuosikymmeniltä.

Me elämme yhteiskunnassa, jossa tyhjä tsemppihenki on ottanut sivistyksen paikan, jossa solvaaminen ja väkivallalla uhkailu ovat normaalia kommunikaatiota. Ajattelun tilalla ovat selkäydinreaktiot, argumenttien sijaan lentävät polttopullot.

Nyt kutsun ympärilleni, väitteideni tueksi, kirjani naiset. Nämä fiktiiviset olennot ovat lakanneet olemasta tekstuaalisia, työstettäviä sanaryppäitä, heistä on merkillisellä tavalla tullut ystäviäni. He ovat kuolleita, mutta kuten kirjani lukeneet tietävät, he ilmestyvät teoksen loppupuolella maailmalliselle näyttämölle eräänlaisena ajatusenergiana.

Tervetuloa Ulrike, Maimuna, Rosa Imaculada, Nina, Wlbgis, Polina ja Shlomith-Shkhina.

Yksinään nämä naiset eivät olisi mitään. Heidän identiteettinsä syntyy osana yhteisöä, johon he ovat sattuman, kohtalon, tai minkä lie oikusta tulleet heitetyiksi. Ilman tätä sattumalta syntynyttä yhteisöä kirjani naisilla ei olisi ainuttakaan syytä rakentaa tarinoita, kutoa muistin sirpaleista yhteistä kertomusta.

Tämä yhteisö, jota he eivät ole itse valinneet, yhteisö, joka ei muodostu samanmielisten kuorosta, pakottaa heidät ponnistelemaan, ajattelemaan – ja ajattelemaan vielä hieman enemmän.

He tajuavat, että he tarvitsevat turvaa toisistaan voidakseen siirtyä eteenpäin – kirjassani siis kuoleman välitilasta lopulliseen olemattomuuteen. Tässä siirtymässä he tarvitsevat toisiaan. He tarvitsevat luottamusta.

Suomen hallituksen tempoileva, mutta ideologisesti tarkoitushakuinen politiikka murentaa turvallisuudentunnetta.

Uusliberalistisen ideologian narratiivissa rikkaiden pöydiltä varisevat murut putoavat köyhän suuhun. Nyt perusoikeistolainen hallituksemme haluaa helpottaa hallintarekisterihankkeellaan rikkaiden veroparatiisipuljausta. Ikävä kyllä veroparatiisit ja ne vallanpitäjät, jotka eivät todella taistele verokeitaita vastaan, rapauttavat valtioita, yhteiskuntia, yhteisöjä, joissa ihmiset ovat valmiita rakentamaan yhteistä hyvää.

Suomea ollaan rakentamassa aivan tietoisesti luokkayhteiskunnaksi. Isoisäni oli torpan poika. Isoisoäitini oli kiertävä sairaanhoitaja. Isoäitini oli puhelinkeskuksen sentraalisantra. Oma äitini oli jo luokanopettaja. Suvussamme uskottiin, ja uskotaan yhä, koulutukseen.

Tarvitseeko minun ääneen sanoa, mitä meidän johtavat poliitikkomme ovat tunkeneet koulutuksen, sivistyksen, tieteen ja totuuden ideaalien paikalle? Sieltä löytyvät huiputus, sumutus, kulutus ja kuristus – kaikki nämä lyhyen tähtäimen näennäisratkaisut, joiden seurauksista myös tulevat sukupolvet joutuvat kärsimään, elleivät päättäjät pian havahdu hereille innovaatiounistaan.

Lopuksi haluan kiittää: pieni ripaus konfettisadetta kuitenkin!

Valtava kiitos teille, jotka olitte näiden kahden viikon aikana upeiden kirjojenne kanssa tässä samassa liemessä: Selja Ahava, Kari Hotakainen, Pertti Lassila, Markku Pääskynen ja Panu Rajala. Rohkenen olettaa, että muodostimme hetkeksi pienen yhteisön, jonka – kunkin meistä tahoillaan – energiat olivat sidotut tähän hullunmyllyyn.

Suuri sydämenmuotoinen kiitos koko Teos-kustantamolle, joka on ollut kirjani takana sataprosenttisesti. Minua ei ole hoputettu. Olen saanut täyden työrauhan.

Erityisesti haluan kiittää Maarit Halmesarkaa, jonka innostus, lempeys ja suorapuheisuus auttoivat kirjan valmistumisessa. Suuri kiitos myös Silja Hiidenheimolle: sinun ajatusenergiasi säteilee yhä meidän maailmassamme.

Kiitos Jussi Karjalaiselle, joka loi Oneironin upean visuaalisen ilmeen. Vaikka tiesinkin jo Kajaanin-vuosiemme ajoilta, että olet kuvallisen ilmaisun nero, kirjan ulkonäkö ylitti silti kaikki odotukseni.

Oneironin loppusivuilla on pitkä lista kiitoksista. Olen pyytänyt ja saanut monen eri ammattilaisen neuvoja ja apua. Tätä listaa en lähde nyt lukemaan. Nostan rakkauden hengessä esiin muutaman kanssakulkijan, kirjan kätilön: ystäväni Sinikka Vuolan ja Kristiina Sarastin, äitini, sekä erityisesti puolisoni Martti-Tapio Kuuskosken, joka on alusta loppuun auttanut ja tukenut minua vaivojaan säästämättä.

Kollektiivinen kiitos Mahdollisen Kirjallisuuden Seuralle, yhteisölle, joka antaa minulle uskoa siihen, että toisin tekeminen on mahdollista. Että vain mielikuvitus ja rohkeus ovat rajoina, kun kirjoitamme, ja että ne rajat on tehty ylitettäviksi.

Viimeinen kiitokseni kuuluu kirjani naisille. Kiitos Ulrike Kuhbauer, Maimuna Mimi Mbegue, Rosa Imaculada Araújo, Nina Pignard, Wlbgis van Deijck, Polina Jurievna Solovjeva ja Shlomith-Shkhina eli Sheila Ruth Berkowitz.

Te taistelitte tienne luomani limbon lävitse. Kirjaimellisesti. Meille eläville tämä elämä on välitila, jossa solidaarisuuden mahdollisuus on käytettävä. Toista tilaisuutta me emme saa.


Tuesday 27 October 2015

Kiitosten aika! Hienot Helsingin kirjamessut 2015.



Valmiina lähtöön. Messuihin oli vielä päivä, mutta Myyrän kavereita oli tulossa kylään. 
Meillä Rosebudissa ja Into Kustannuksessa ennustettiin jo viime keväänä, että vuoden 2015 Helsingin kirjamessut ovat tähänastisista parhaat. Venäläinen kirjallisuus on niin lähellä sydäntämme.
Ihan sama keitä kirjailijavieraita lopulta pääsee paikalle, Suomessa tehdään niin hyviä käännöksiä, että messuyleisö innostuu varmasti.
Näin kävi.

Sekä Suomessa että Venäjällä juhlitaan tänä vuonna 2015 Kirjan vuotta – tosin Venäjällä sen nimi on Kirjallisuuden vuosi. Venäjällä asetuksen juhlavuodesta antoi itse presidentti Vladimir Putin.
Suomessa Kirjan vuoden keksi kirjailija Laila Hirvisaari, joka halusi lukemisinnostuksen ja kirjallisuuden myyntilukujen kääntyvän nousuun. Samalla myös nuorten aloittelevien kirjailijoiden tulevaisuus olisi valoisampi.
Jotta Putin saisi Venäjällä aikaiseksi korkeatasoisen kirjallisuuden vuoden, hänen täytyisi pitää huolta myös sananvapaudesta. Sen tila on Venäjällä erittäin huono. Venäjän epädemokraattinen ja läpensä korruptoitunut yhteiskunta ei kannusta varsinkaan tietokirjailijoita pohtimaan asioiden poliittisia syvyyksiä, eikä se kannusta kustantajia ja kauppiaita levittämään riippumatonta kirjallisuutta.
Kaunokirjallisuudessakin saattaa iskeä sensuuri päälle. Aika-ajoin kohistaan, että kaunokirjallisuuden teksteistä pitää karsia tai korjata milloin mitäkin: kirosanoja, kertomuksia Venäjän tai Neuvostoliiton historiasta ja viittauksia homoseksuaalisuuteen: maininnat samaa sukupuolta olevien ihmisten rakkaudesta ovat "propagandaa" – jo propaganda-sanan tyrmäävä väärinkäyttö paljastaa, että ainakin sivistyssanojen tuntemus on Venäjällä romahtanut hyvin lyhyessä ajassa.
Lastenkirjallisuudessa puolestaan Venäjällä on suositusikärajoja. Maltan tuskin odottaa mihin kategoriaan pääsee Tatu ja Patu -uutuus Ihmeellinen joulu. Siinähän Tatun ja Patun bestiksellä Veeralla on kaksi äitiä. Kun nykyään Venäjällä lastenkirjoille annetaan ikäsuositusrajoja, uusin Tatu ja Patu voi olla vaarassa kadota vain aikuisille sallittuun vaarallisen länsimaisen seksuaalihapatuksen torjuntaluokkaan.

* * * * *

Suomessa kirja-alan ammattilaiset ja varmaan kaikki messukävijätkin tietävät ettei kirja-alan tulevaisuutta varmisteta juhlapuheilla, nettisivujen päivityksillä eikä klikkausmainonnalla. Pelkkä kirjan vuodeksi julistautuminen ei siis alkuunkaan riitä. Asiakkaat pitää saada lähelle kirjoja tapahtumiin ja tietenkin kauppojen kirjahyllyille.
Näin onneksi kävikin taas Helsingissä, ja pari viikkoa ennen Turussa kirjamessuilla. Kirjojen hinnoittelu Suomessa on kauppojen kannalta vielä sellaista, joka tekee hyvät myynnit mahdollisiksi, ainakin jos ei lasketa muutamien nettifirmojen aktiivista uutuuskirjojen hintojen dumppausta.
Asiakkaat osaavat kysyä myös klassikoita ja aiemmin ilmestyneitä helmiä. Siksi on hyvä, että kauppiailla on uusintapainoksia tai pokkariversioita tärkeimmistä nimikkeistä. Niitä osataan kysyä. Venäläisen kulttuurin ollessa teemana monet Suurimmista Suurimmat Kirjailijat olivat ainakin Rosebudilla hyvin esillä: Tolstoi. Pasternak. Ahmatova. Bulgakov. Ja lista jatkuu kauas menneisyyteen…
DVD-elokuvapuolella kansan suosikeiksi nousivat Tarkovskin leffat Stalker, Peili ja Andrei Rublev.
Viihteellisempää klassikkoa myyntilistojen kärjessä edustaa neuvostoliittolainen Oscar-voittaja, Vladimir Menshovin ohjaama vuoden 1979 Moskova ei usko kyyneliin.

* * * * *

Messuilla koettiin monia hyviä hetkiä. Into Kustannuksen vieraista moni saapui Helsingin yliopiston seminaaria varten jo tiistaina. Oli mahtavaa päästä yhdessä kollegoiden ja PENin ihmisten kanssa viettämään venäläistä iltaa jo keskiviikkona. Sentshin, Troitski, Ulitskaja ja Vodolazkin osoittautuivat fiksuiksi superstaroiksi jo ennen kuin päästin messulavoilla vauhtiin.
Muutama päivä myöhemmin mestoille ilmaantuivat vielä muun muassa Akunin, Lukjanenko, Rubinstein ja Shishkin. Ei tästä olisikaan voinut meno parantua!
Entä mitä nämä venäläiset sanataiteen huiput halusivat ilmaista?
Hei, lukekaa heidän kirjojaan! En minä ala tässä kaikkea lavoilla puhuttua listailla. Nauttikaa myös heidän suomentajiensa ponnistuksista. Muun muassa Martti Anhava, Kirsti Era, Tomi Huttunen, Elina Kahla, Arto Konttinen, Jukka Mallinen, Anton Nikkilä, Arja Pikkupeura, Vappu Orlov ja Anna Taitto olivat tehneet upeita duuneja, joiden sietääkin kulua käsissämme vielä kauan messujen jälkeenkin.
Siis kiitokset kirjailijavieraille ja suomentajiille.

* * * * *

Kaikki venäläisestä politiikasta tai kulttuurista messuilla puhuneet eivät tietenkään olleet venäläisiä. Yksi suosituimmista suomalaisista Venäjän-tuntijoista on rauhan mies, lääkäri ja poliitikko Ilkka Taipale: "Minulla ei ole tarjota Venäjälle reseptiä siihen miten täysi kunnioitus saavutetaan. Jos maan alueille olisi annettu enemmän autonomista, taloudellista liikkumavaraa kansainvälisine yhteyksineen, olisivat esimerkiksi tässä kirjassa käsitellyt Kaliningrad, Arkangeli, Murmansk, Viipuri ja Petroskoi lähialueillamme kukoistaneet aivan eri mittakaavassa ja lähentyneet Pohjoismaita henkisesti." Näin Taipale Venäjä mon amour -kirjassaan. Hän kannustaa kansojamme iloisesti läheiseen kanssakäymiseen: "Minulla on resepti suomalaisille. Hankkikaa ystäviä. Venäläiset ovat hieno kansa." Senhän me taas teimme.
The Guardian -lehden entinen Moskovan kirjeenvaihtaja ja nykyään politiikan toimituksen esimies, englantilainen Luke Harding analysoi messuilla mikä on muuttunut sitten "Mafiavaltion" – vuonna 2012 julkaistun Hardingin kirjan nimi tulee Wikileaksin paljastamasta sähkeestä, josta kävi ilmi, että CIA nimittää Venäjää noin. Harding kertoi kaipaavansa Moskovaan. "Opin venäjän kielen, ja haluaisin käyttää sitä joka päivä. Mutta en saa viisumia. Olen edelleen ei-toivottu henkilö Venäjällä."
Myös Hardingin uutuus, Snowden – Maailman halutuin mies -kirja tietenkin puhutti yleisöä ja toimittajia. On kohtalon ironiaa, että Snowden on maanpaossa juuri Venäjällä. Maailmanpolitikka tuo eteemme yllätyksiä, joihin ei hurjinkaan fiktio pysty.

* * * * *

Lopuksi koittaa kiitosten aika.
Arvoisat kollegani Rosebudilla ja Into Kustannuksessa kuuluvat kirjallisuuden edistämisen ja levittämisen parhaaseen A-ryhmään. (Vaikka iltabileissä havaitsimme, että kovimmista kovimmat ovat Siltalalla – tästä paljastan lisää myöhemmin, paljon myöhemmin. Ehkä ensi vuoden messujen iltabileissä.)
Suuronnittelut Innon Jaana Airaksiselle, jolle Suomen tietokirjailijat ry myönsi Tietokirjallisuuden edistämispalkinnon. Perusteluja voi lukea täältä.
Kiitos myös muidenkin kustantajien ja kauppojen kanssakärsijöille. Yhdessä rakensimme tapahtumasta taas kerran suuremman, kuin mihin osiensa summa olisi läheskään yltänyt.
Upea oli myös Venäjän suurlähetystön satsaus. Kiitos, että valtionne päätti osallistua tapahtumaan niin näyttävästi.
Kiitos paikan päältä raportoinneille tiedotusvälineille. Oli ilo lukea kirjailijoiden haastatteluja lehdistä tai verkosta. Radioissakin ahkeroitiin, tässä esimerkki Radio Deistä.
Suurkiitos YLElle, jonka televisiointisatsauksen ansiosta sain nukkua yli puoli tuntia meikkaustuolissa. Todellakin tarvitsin sitä.
Edit; Sananvapausjärjestö PENin aktiivina jätin kiittämättä PENiä, vaikka sekin on hehkutuksensa ansainnut. Puheenjohtaja Sirpa Kähkösen johdolla PEN teki suuren työn. Hieno homma!
Kaikkein isoin kiitos asiakkaille ja yleisölle!

Iida

Monday 12 October 2015

Helsingin kirjamessut 22.–25.10. Rosebudilla mm. Ludmila Ulitskaja, Mihail Shishkin, Artemi Troitski, Kätlin Kaldmaa, Pentti Linkola, Sofi Oksanen, Mauri Kunnas, Matti Rönkä, Teemu Keskisarja, Elina Hirvonen, Kalle Kniivilä, Ari Turunen, Anna-Lena Laurén... ja vaikka keitä!


Petri Hiltunen
Rosebudin osaston 6 b 99 ohjelma

Torstaina 22.10.


11.30 Tapio Tamminen: Kansankodin pimeämpi puoli * Atena
12 Petri Hiltunen: Helkavirsiä ja Anabasikset * Arktinen Banaani
12.30 Matti Rönkä: Eino * Gummerus 
13 Ludmila Ulitskaja: Tyttölapsia * Siltala 
13.30 Riikka Ala-Harja: Kevyt liha * Like
14 Miina Supinen: Mantelimaa * Wsoy
14.30 Markku Kuisma: Venäjä ja Suomen talous & Pahimmat bisnesmokat * Siltala
15 Matti Kääriäinen: Kehitysavun kirous & Pekka Peltola: Afrikassa * Into
15.30 Ville Hytönen: Helvetin jumalan kone * Siltala
16 Jarmo Stoor: Motelli * Into
16.30 Matti Salminen: Pentti Haanpää 110 vuotta * Into
17 Niklas Saxén: Suomen somalit * Into

Perjantaina 23.10.

11 Hannu Nyberg: Olavi Virta hurmiosta turmioon * Into
11.30 Pia Pesonen: Maatuska * Teos
12 Jyrki Lappi-Seppälä: Tuulimyllyjä päin * Into
12.30 Teemu Keskisarja: Kirves * Siltala
13 Elina Hirvonen: Kun aika loppuu * Wsoy
13.30 Tunna Milonoff ja Riku Rantala: Mad Success * Wsoy
14 Ville Similä ja Mervi Vuorela: Valtio vihaa sua * Like
14.30 Katja Kettu: Yöperhonen * Wsoy
15 Susan Abulhawa: Sininen välissä taivaan ja meren (Palestiina/USA) * Like
15.30 Roman Sentshin: Jeltyshevit, erään perheen rappio (RUS) * Into
16 Kätlin Kaldmaa: Rakkauden aakkoset * Savukeidas
16.30 Kauko Röyhkä: Kaksi aurinkoa * Like
17 Ilari Aalto ja Elina Helkala: Matkaopas keskiajan Suomeen * Atena
17.30 Anton Monti: Punaiset prikaatit * Into
18 Luke Harding: Snowden – Maailman halutuin mies. Assange. Mafiavaltio. (GB) * Into
18.30 Ilkka Taipale: Venäjä, mon amour * Into
19 Risto Isomäki: Miten Salpausselät ovat syntyneet * Into

Lauantaina 24.10.

10.30  Kaisa Haatanen: Meikkipussin pohjalta * Wsoy 
Mihail Shishkin
11 Mihail Shishkin: Neidonhius  * WSOY
11.30 Karim Maiche: Mitäs me länsimaalaiset! * Into 
12 Perttu Häkkinen ja Vesa Iitti: Valonkantajat * Like 
12.30 Artemi Troitski: Venäläinen karmageddon (RUS) * Into
13 Jevgeni Vodolazkin: Arsenin neljä elämää (RUS) * Into
13.30 Yusuf M. Mubarak: Suomen somalit  *  Into
14 Marimekon tarina – Suuria kuvioita  * Into
14.30 Kalle Kniivilä: Krim on meidän ja Putinin väkeä * Into
14.30 (sign.) Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Tatut ja Patut * Otava
15 Anna-Lena Laurén: Ukraina – Rajamaa * S & S, Teos 
15.30 Sofi Oksanen: Norma * Like
16 Boris Akunin: Erikoistehtävä (RUS) * Into
16.30 Peter Lodenius: Turkki pintaa syvemmältä * Into
17 Ari Turunen: Maailmanhistorian kukoistavimmat kaupungit * Into

Sunnuntaina 25.10.

11 Elisa Aaltola: Eläimet yhteiskunnassa * Into
11.30 Reeta Paakkinen: Kuun ja tähden mailla. Elämää Turkissa ja Kyproksella * Atena 
12 Antti Tuomainen: Kaivos * Like 
12.30 Petri Leppänen & Tommi Tukiainen: Joogaa! * Like 
13 Jukka Mallinen: Putin tulee kylään – Venäjän politiikan hurjimmat vitsit * Savukeidas
13.30 Pentti Linkola: Unelmat paremmasta maailmasta * Into
14 Verna Kaunisto-Feodorov: Katusoittajan keittokirja * Gummerus
14.30 Timo K. Forss: Toverit, herätkää! * Into
15 Heikki Hilamaa ja Seppo Varjus: Kumouksen äänet * Into
15.30 Sergei Lukjanenko: Partio-fantasiasarja (RUS) * Into
16 Jyri ja Jera Hänninen: Suomalainen velkakirja * Into
16 (sign.) Mauri Kunnas: Koiramäet, Piitlesit ja Herra Hakkaraiset * Otava
16.30 Pasa ja Atpo: Eniten vituttaa elämä * Gummerus


Wednesday 7 October 2015

Anna Politkovskajan murhasta on kulunut yhdeksän vuotta.


Anna Politkovskajan (1958–2006) tekstejä lukiessa tulee edelleen mieleen sanat "voi kunpa Anna tietäisi..." Liian monet asiat, joista hän puhui, ovat nyt paljon pahemmin: Kansalaisjärjestöt Venäjällä on ajettu ahtaalle ja ihmisoikeusloukkaukset jatkuvat. Kansalaisyhteiskunta ei ole toteutunut. Moni Politkovskajan ystävä on murhattu tai maanpaossa. Venäjä on sotatilassa, ja se käy jatkuvasti kauas ulkomaille ulottuvaa hurjaa propagandataistelua.

Tuonnempana olevassa Politkovskajan tekstissä näkyy ihanasti hänen ukrainalais-venäläisyytensä. Vain slaavi voi rakentaa piileskelyn vertausta sienimetsän kautta! Toinen hyvin annamainen piirre on hänen huolensa köyhistä, terveydenhuollosta ja sosiaaliturvasta. Ennen kuin hänestä tuli kuuluisa ulkomaankirjeenvaihtaja ja sotareportteri, hän oli nimenomaan sosiaalisen oikeudenmukaisuuden äänitorvi.

Suora ja alati totuutta etsivä reportteri Anna Politkovskaja ei enää ole kanssamme, ja juuri siksi meidän muiden täytyy jatkaa hänen työtään.

Aina ja kaikkialla enemmistöt haluavat olla rauhassa hiljaa ja – Annan sanoin – piiloutua kuin sienet puun lehden alle. Me ihmisoikeus- ja sananvapausaktivistit puolustamme heitä, joiden tilanne on pelottavin ja joille puhuminen on kaikkein vaikeinta.

Nimenomaan nykytilanne osoittaa, miten tarpeellisia oikeudenmukaiset, rohkeat ja aktiiviset ihmiset ovat. Otetaan Annasta mallia ja pyritään olemaan juuri sellaisia.

Politkovskaja mainitsee lasten ja lastenlasten ansaitsevan paremman tulevaisuuden. Näitä sanoja kirjoittaessaan hänen tyttärensä Vera oli raskaana. Anna iloitsi kovasti etukäteen tulevasta lapsenlapsestaan, mutta hänet murhattiin ennen tämän syntymää.

Veran tyttären nimeksi tuli Anna.

* * * * *

Anna Politkovskaja vuonna 2006:

Ihmiset sanovat usein, että olen pessimisti, että en usko Venäjän kansan voimaan Ja että Putinin vastustaminen on minulle pakkomielle ja ainoa päämäärä.

Minä näen kaiken, ja siinä koko ongelma onkin. Näen sekä hyvän että pahan. Näen, että ihmiset haluaisivat muuttaa elämänsä paremmaksi, mutta koska he eivät kykene tekemään sitä itse he peittävät totuuden keskittymällä positiivisiin puoliin ja teeskentelevät, että negatiivisia puolia ei ole olemassa.

Suuren lehden alla kasvavan sienen on turha kuvitella olevansa turvassa. Aivan varmasti joku huomaa sen, poimii ja pistää poskeensa. Jos olet syntynyt ihmiseksi, et voi käyttäytyä kuin sieni.

En suostu alistumaan väestön tilastokeskuksen vuoteen 2016 ulottuvaan viralliseen väestöennusteeseen. Tuohon vuoteen mennessä suurin osa sukupolvestani saattaa olla jo kuollut, mutta lapsemme ovat elossa, kuten myös lapsenlapsemme. Emmekö tosiaankaan välitä, millainen heidän elämästään tulee? Vai tuleeko sitä ollenkaan?

Monille tämä saattaa olla yhdentekevää. Jos jatkamme nykyistä politiikkaamme ja sen sanelemia taloudellisia toimintatapoja, Venäjän asukasluku pienenee 6,4 miljoonalla hengellä. Ja tämä on vasta optimistinen ennuste: vuonna 2016 Venäjän väkiluku on 138,8 miljoonaa.

Pessimististä ennustetta ei ole helppo saada käsiinsä. Sen voi kuitenkin kaivaa esille, jos on tarpeeksi sinnikäs, ja se pistää ajattelemaan, miten Venäjän tilanteen voisi muuttaa nyt heti. Pessimistisen ennusteen mukaan maan väkiluku putoaa 128,7 miljoonaan. Miljoonat köyhät, joilla ei ole varaa yksityiseen terveydenhuoltoon, kuolevat. Nuoria kuolee armeijassa laumoittain jatkossakin. Sekä sodassa että sodan ulkopuolella kaikki ne, jotka "eivät ole meidän puolellamme" ammutaan tai lähetetään vankiloihin mätänemään.

Näin käy, jos kaikki jää entiselleen. Jos emme käy juurta jaksain köyhyyden kimppuun. Jos terveydenhuollon ja ympäristön häpeällinen laiminlyönti jatkuu entiseen tyyliin. Jos emme käynnistä määrätietoista kampanjaa alkoholismia ja huumeriippuvuutta vastaan. Jos sota Pohjois-Kaukasiassa jatkuu. Jos nöyryyttävää sosiaaliturvajärjestelmää ei muuteta. Nykyisellään se turvaa hädin tuskin henkiinjäämisen eikä tarjoa minkäänlaista mahdollisuutta täysipainoiseen ja arvokkaaseen elämään, kunnolliseen ravintoon, lepoon tai urheilusta nauttimiseen.

Vielä ei näy minkäänlaisia merkkejä muutoksesta. Valtion viranomaiset ovat edelleen kuuroja kansan varoitukslle. He elävät omaa elämäänsä, heidän kasvonsa ovat vääntyneet pysyvään irvistykseen silkasta ahneudesta ja kiukusta, kun joku kehtaa yrittää estää heitä kahmimasta vieläkin enemmän rikkauksia. Tehdäkseen tyhjäksi tämän mahdollisuuden heidän tärkein tehtävänsä on kansalaisyhteiskunnan halvaanuttaminen. Joka ikinen päivä he yrittävät vakuuttaa Venäjän kansan siitä, että kansalaisyhteiskunta ja oppositio saavat rahansa CIA:lta, Englannista, Israelista, ties vaikka marsilaiselta tiedustelupalvelulta, ja tietysti al-Qaidan maailmanlaajuiselta hämähäkinverkolta.

Valtion viranomaisia ei tässä maassa kiinnosta mikään muu kuin rahan ansaitseminen. Kaikki muu on heille kirjaimellisesti yhdentekevää.

Jos ihmiset luulevat saavansa lohtua "optimistisesta" ennnusteesta, antaa heidän uskoa siihen. Tuo on ehdottomasti helpompaa, mutta kuolemantuomio lapsillemme.

– Anna Politkovskajan jälkisanat kirjassa Venäläinen päiväkirja, Like 2008. Kirja ilmestyi postuumisti. Sen on suomentanut Nina Saikkonen.







Tuesday 6 October 2015

Maailma muuttuu kauniimmaksi! Venäjää Suomessa. Мир становится прекраснее!



Viscontin näkemys Dostojevskista, Valkeat yöt, esitetään syksyllä Orinonissa. 

Ensiksi kutsu hauskaan tilaisuuteen: Huomenna keskiviikkona 7.10. Suomessa vierailee tuottelias journalisti, rock-promoottori, DJ ja Venäjän playboyn ensimmäinen päätoimittaja (1990-luvulla) Artemi Troitski.

Hänen kirjansa Venäläinen karmageddon julkistetaan, ja sen kunniaksi istutaan iltaa ja tanssitaan Eerikinkadulla Dubrovnikissa kello 19 alkaen. Kirjan on suomentanut Anton Nikkilä.

Rosebud päätti nostaa monen kustantajan venäläisten kirjailijavieraiden teoksia jo ennen Helsingin kirjamessuja. Näitä ovat Troitskin lisäksi Ulitskaja, Shishkin ja Rubinstein, ja kotimaisista ainakin Saisio, Mustajoki ja Mallinen. Meistä oli tärkeää listata 2000-luvulla ilmestyneitä tärkeimpiä suomennoksia, siksi bibliografia. Teimme ihan oman messulehden – repäisevältä nimeltään "Venäläinen kirjallisuus Suomessa".

Lehteä on jaossa ensi alkuun Rosebudin kaupoissa, ja varmaan pian monilla kustantajillakin. Se ilmestyi myös Suomen Le monde diplomatiquen välissä.

Tässä lehden pääkirjoitus. Sen käänsi venäjäksi Natalia Elo.

Maailma muuttuu kauniimmaksi

Kun julkistettiin venäläisen kirjallisuuden olevan päätähtenä Helsingin kirjamessuilla, moneen iski huoli: seuraako Venäjän asemasta kunniavieraana propagandan vyörytys? Suomessa ollaan totuttu aivan käsittämättömiin uutisankkoihin, joita naapurimaamme kajahtaneet mielipidegeneraattorit kajauttelevat.

Tietenkin Suomessa seurataan Venäjän asioita tarkkaan. Sotien traumojen takia maassamme on ollut myös iso joukko Venäjää pelkääviä. Heitä on kuitenkin aina vaan vähemmän. Mukavat ja fiksut venäläiset ovat yhä useampien suomalaisten puolisoita, ystäviä, naapureita ja työkavereita. Venäjäntaitoisia suomalaisiakin on paljon.

Lahjomattomien kansainvälisten mittareiden mukaan Venäjä on yksi maailman korruptoituneimmista maista, ja se on tällä hetkellä ilmeisesti myös sotaa käyvä maa. Sen tiedotusvälineet ovat tiukasti valtaapitävän Kremlin kontrollissa. Sananvapaus- ja ihmisoikeusasiat ovat erittäin huonolla tolalla.

Kun tietokirjailija ja journalisti Kalle Kniivilä kierteli pitkin Venäjää kysymässä mitä mieltä kansalaiset ovat demokratiansa tilasta, monet vastasivat ettei Venäjä taida olla kovinkaan demokraattinen maa, mutta jatkoivat, ettei se heitä suinkaan häiritse, koska ei demokratiaa ole oikein missään muuallakaan. (Tästä Kniivilä kertoo kirjassaan Putinin väkeä, Into 2014).

Onneksi he ovat väärässä. Esimerkiksi sananvapauden tila on Suomessa paljon parempi, ja kirjamessujen aikaan meillä on tilaisuus näyttää venäläisille vieraillemme että näin todellakin on. Otetaan siis puheeksi mahdollisimman paljon tärkeitä asioita. Mikä olennaisinta, annetaan vieraillemme puheenvuoro.

Poliittinen kriisi eli Venäjän demokratian vajoaminen ei tietenkään ole tuhonnut sen upeaa kulttuuria. Viimeistään kirjamessut todistavat, kuinka maalta voi vaatia oikeudenmukaista ja rauhanomaista politiikkaa, sen toimia voi arvostella ja kritisoida, mutta silti kukin voi halutessaan myöntää rakastavansa sen kirjallisuutta.

Saa Venäjässä rakastaa muutakin: Upeaa konserttimusiikkia. Balettia ja oopperaa. Rockia. Elokuvia! Urheilijoita – vaikka kokonaisia joukkueita. Kuvataidetta. Maailman parhaita suolakurkkuja. Yhdeksän aikavyöhykkeen yli ulottuvaan megalomaaniseen suuruuteen mahtuu ihmeellisiä maisemia subtropiikista Jäämerelle. On suurkaupunkia, aroa, taigaa ja tundraa.

Eikä missään päin maailmaa osata pitää niin hyviä illanistujaisia. Pikkuruiseen keittiöön katetaan mitä hienoimmat posliinit. Sitten istutaan, nauretaan ja itketään, kunnes aamu valkenee. Puhutaan elämästä, kuolemasta, rakkaudesta ja Vysotskin lauluista. Välillä lausutaan tietenkin Pushkinia. Maailma muuttuu kauniimmaksi säe kerrallaan.

Мир становится прекраснее

Когда главной темой Хельсинкской книжной ярмарки объявили ру​сскую литературу, многие заволновались: не обернется ли положение России в качестве почетного гостя для нас лавиной пропаганды. Дело в том, что в Финляндии уже привыкли к абсолютно невероятным «новостям», гремящим на всю соседнюю страну из уст сумасбродных глашатаев общественного мнения.

Разумеется, в Финляндии пристально следят за событиями в России. В силу послевоенного наследия в нашей стране было много таких, кто боится России. Однако их становится все меньше. Приятных и умных россиян все чаще можно сегодня встретить среди супругов, друзей, соседей и коллег финнов. В то же время, и финнов, владеющих русским языком, также много.

Согласно независимым международным рейтингам Россия является одной из самых коррумпированных стран в мире, а сейчас это очевидно еще и страна в состоянии войны. Средства массовой информации в ней находятся под контролем Кремля. Ситуация со свободой слова и правами человека​ в стране катастрофическая.​

Когда писатель и журналист Калле Книйвиля объезжал Россию, опрашивая граждан о том, что они думают о состоянии демократии в стране, многие отвечали, что Россия не очень демократичная страна, однако, — продолжали они, — им это не очень мешает, потому что вообще-то демократии нет и в других странах. (Об этом Книйвиля рассказывает в своей книге Putinin väkeä, вышедшей в 2014 году в финском издательстве Into).

К счастью, они не правы. Например, ситуация со свободой слова в Финляндии намного лучше и во время книжной ярмарки у нас будет прекрасная возможность показать нашим российским гостям, что это действительно так.

Мы обсудим как можно полнее важные вопросы. И самое главное — мы должны предоставить нашим гостям возможность высказаться.​

Политический кризис, в частности подавление демократии в России, разумеется, не уничтожил потрясающую культуру этой страны.

Именно книжная ярмарка является прекрасным примером того, как можно одновременно требовать от страны справедливой и мирной политики, осуждать и критиковать ее действия, и в то же время каждый может при желании продемонстрировать свою любовь к литературе страны.

В России любви достойно и многое другое: к примеру, блистательная классическая музыка. Балет и опера. Рок. Кинофильмы! Спортсмены — хоть целыми командами. Изобразительное искусство. Лучшие в мире соленые огурцы. На простирающейся на девять часовых поясов гигантской территории раскинулись удивительные ландшафты от субтропиков до Ледовитого океана. Там есть как крупные города, так и степи, тайга и тундра.

И уж точно нигде в мире не умеют так хорошо посидеть вечерком в теплой компании, как в России. В малюсенькой кухне на стол накрывается изящный фарфор. Потом наступает черед общения, смеха и слез до тех пор, пока рассвет не забрезжит за окном. Разговор течет о жизни и о смерти, о любви и о песнях Высоцкого. Иногда цитируется Пушкин. И от этого мир становится прекраснее с каждой произнесенной строфой.

Thursday 17 September 2015

Denise Rudberg vierailee Helsingissä tänään 17.9.


Denise Rudberg esittelee kirjaansa Yksi tappava syrjähyppy (Ett litet snedsprång) Rosebudin kaupassa Gaudeamus Kirja & Kahvissa tänään torstaina 17.9. kello 17. Tervetuloa!

Riehuuko Tukholman yläluokassa murhaaja? Javisst.

Rikas liikemies kuolee kotinsa edustalla. Mikä rooli on salaperäisellä kerholla, jonka jäsenet maksavat fantasioidensa toteuttamisesta pitkän pennin?

Marianne Jidhoff on 55-vuotias teräväpäinen syyttäjänsihteeri, joka palaa töihin pitkältä virkavapaalta. Parkkiintuneen rikostutkijan Torsten Ehnin ja nuoren konstaapelin Augustin Madridin kanssa hän alkaa selvittää hienostopiirien kätkettyä kääntöpuolta.

Denise Rudbergin dekkareissa rikokset tapahtuvat komeissa puitteissa, samppanja virtaa ja jokaisella on jotain salattavaa.

Kirjan on suomentanut Anu Koivunen.

Seuraava Marianne Jidhoff -dekkari Toinen toista pahempi ilmestyy syksyllä 2016.

”Henkilöhahmoihin on vaikea olla rakastumatta.” – Tidningen Kulturen

”Jännitys ja lukemisen ilo kasvavat jokaisella käännetyllä sivulla.” – Everyone

”Ensimmäinen osa lupaa, että lisää on tulossa.” – Nya Kristinehamns-Posten